Näytetään tekstit, joissa on tunniste ommeltua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ommeltua. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Chiliessu

Tällainen tänään. Näyttää leveältä näin lattialla, mutta aikuisen päällä on ihan sopiva.


Ja kangas paremmin esillä

lauantai 27. maaliskuuta 2010

Ommeltua

Ompelin lelupusseja, jotka todella tulivat tarpeeseen. Nyörinä on hiirenhäntää


Lelupussikangas paremmin esillä, tästä puuttuu vielä nyöri. Kaveri valitsi kankaan, ja minä tein siitä neljä erikokoista lelupussia.


Näin ihanan väristä collegea löytyi Euronkankaan palalaarista, ja sovittelemalla ja keplottelemalla sain kuin sainkin siitä kahteen vetoketjupusakkaan palat. :) Työn alla.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Essuja

Essukuvat ovat odottaneet esillepääsyä jo kauan, mutta nyt vasta innostuin harjoittelemaan kuvien retusointia. Päiväsaikaan koitan saada loputkin kuvat julkaisukuntoon.
Tässä yksivuotiaan essu. Kaava on kehitelty sanomalehdestä leikkaamalla.
Niskalenkin sisälle laitoin kuminauhan jotta lapsi saa essun itse kaulaan ja pois, ja ettei kaula-aukko roikkuisi navan kohdalla. Toimiva systeemi, täytyy kehaista. :)



Tämä essu lähti lahjaksi.


Siinä on niskalenkin sisällä kuminauhaa vain takana, jotta näyttää siistimmältä edestäkatsottuna. Toimiva systeemi tämäkin.


Pojille samanlaiset essut sinisestä kankaasta, ehtivät jo likaantua hiukan ennen kuin muistin ottaa kuvaa. Tässä siis vähemmän likainen essu.


Ja punaisesta pitävälle kaverille lahjaksi tällainen.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Pyjamia

Esikoinen toivoi vaaleanpunaista pyjamaa, väri on tässä kuvassa hiukan vääristynyt mutta lähikuvassa oikeamman näköinen. Koko 116cm.


Vaaleanpunaisessa kankaassa on kukkiakin, isossa kuvassa eivät oikein näy.


Tässä 3v:n toivoma kirkkaanpunainen pyjama, kokoa 104cm, trikoota.


Kolmelle vanhimmalle pyjamat suloisesta kettutrikoosta, koot 116cm, 104cm ja 92cm. Väri jälleen vääristynyt, seuraavassa kuvassa onnistunut paremmin.


Tässä vielä lähikuvaa kankaasta, ketut ovat minusta söpöjä, ja lapsetkin tykkäsivät. Samaa kangasta on kuulemma ollut jonkun vuoden äitiyspakkauksessakin.