maanantai 30. toukokuuta 2011

Erittäin epämääräisen muotoinen sukka, mutta prikulleen sopiva BabyBorn-nukelle.


Hieman normaalimman näköisiä sukkia, oikeiden vauvojen kokoa.
Lilat ja valkoiset seiskaveikkaa, raidalliset marjaretkeä.


Puolitoistavuotiaalle sopiva sukka, lankana Nallen marjaretki mustikka. Eivät ole ihan identtiset, mutta eipä tuntunut junioria haittaavan. :)


Päättelyä odottavia sormikkaita. Näitä on niin tylsää päätellä ettei tahdo saada aikaan..

maanantai 23. toukokuuta 2011

Talven neulomuksia

Todella liukkaasta mutta ihanan pehmoisesta langasta kaulaliina juniorille. Novita Pehmo Vauva-lankaa, joka löytyi isomummun jämälangoista. Yksi kerä oli juuri sopivasti yksivuotiaan kaulaliinaan.


Täydelliset mittatilaussormikkaat ihmiselle jolla on peukalo kirjaimellisesti keskellä kämmentä ja paksut pitkät sormet jotka sojottavat minne sattuu (lue: minulle itselleni). Lankana Nalle Marjaretki-sarjan mustikka.


Kamerat on tyhjennetty selvästi aivan väärille koneille kun mistään ei löydy talven valokuvia - joiden seassa myös minun tekeleitäni. :( Toivottavasti vielä jostain löytyvät, ei ole kovin kätevää kun ukon varastoissa lojuu niin monta tietokoneenpohjaa.